Stick'n Move!

Monesti pystyottelu on se asia, mistä yleisö tykkää. Onhan se hienoa nähdä, kun kaksi isoa miestä hakkaa toisiaan päät veressä ja kokeilevat, kumpi tippuu ensiksi. Itsekin myönnän, että tykkään seurata sellaisia otteluita, missä ei malta edes istua aloillaan. Sellainen ottelutyyli on jännittävää ja yleisön mieleen, mutta ei se kauhean fiksua loppujen lopuksi ole!

Noh, eihän se pystyottelijana olo tietenkään tarkoita, että pitäisi hulluna vain hakata. Homman voi hoitaa järkevästikin. Suojata, väistellä ja iskeä harkitusti. Tähän olen itsekin yrittänyt pyrkiä. Tekniseen ottelutyyliin. En haluaisi luottaa vain voimaan ja tuuriin. "Huidotaan tässä ja toivotaan, että se tippuu!"... Itse olen aina ihaillut ottelijoita, jotka osuvat, mutta eivät ota osumaa. Siinä on jotain niin maagista. Useimmiten nämä ottelijat eivät kuitenkaan ole tyyliltään niin viihdyttäviä suuren yleisön mielissä. Mutta miksi ihmeessä asia on niin!? No eihän se voi olla kivaa katseltavaa, kun toinen ei ota osumaa, eikä vuoda kuiviin kehässä! Tajusitte varmaan, että olin aavistuksen sarkastinen....

Osumaa Kokkolassa

Mielestäni hyvä jalkatyöskentely, liike ja iskupaikkojen hakeminen voi olla todella mielenkiintoista katseltavaa. Ja fiksua ottelemista! Tähän ollaan panostettu paljon, kun ollaan yritetty tehdä meikäläisestä edes jonkinmoista pystyottelijaa. Turha ottaa iskuja vastaan, jos voi liikkua alta pois ja satuttaa toista siinä samalla! Noh, onhan se helpommin sanottu, kuin tehty... Iskujen välttäminen ei olekaan niin helppoa, kuin miltä se saattaa näyttää ja etäisyyden pitäminen vastustajaan on vaikeaa ja kuluttavaa. Omituista kyllä, se kova työ alkaa tuottamaan tulosta. Alkaa siis oikeasti osumaan ja saa jopa väistettyä pari lyöntiä silloin tällöin.

Takakäsi puhuu....

... Ja sit nopeesti alta pois!

Sparrailen usein pienempien vastustajien kanssa, joilla on nopeusetu puolellaan. Tämän uskon palvelevan tyyliäni tulevaisuudessa. Pienten vastustajien kanssa liikkuminen on täysin erilaista ja on oltava erityisen valppaana kokoajan, muuten tulee kuokkaan... Kun vastaan tulee kaveri, joka on samaa kokoluokkaa meikäläisen kanssa, huomaan usein olevani askeleen edellä monissa tilanteissa. Pystyn lyömään ja poistumaan paikalta, ennen kuin toinen möykky ehtii heittämään sen tappavan koukun leukaperiin. Tosin, aina en ehdikään pois tieltä ja silloin sattuu.

Joskus tulee kuokkaan hieman

Oma ongelmani on ehkä nyt ollut se, että en ole saanut tarpeeksi kisakokemusta pystyottelusta. Vaparimatsini päätyvät usein sinne omalle mukavuusalueelle, eli mattoon ja kokemus lyömisestä jää minimiin. Treeneissä homma kyllä luistaa ihan hyvin, mutta matseissa ei oikein touhusta tule mitään. Tähän asiaan on ollut hieman tarkoitus puuttua ja ajatukset nyrkkeilymatseista amatööritasolla kelluvat ilmassa. Olisi jännää kokeilla, mihin sitä itse oikeasti pystyy, kun ei voikaan mennä sinne mattoon ja lukottaa toista. Olisi liikuttava, väisteltävä ja pelattava etäisyyden kanssa, jotta saisi vastustajan kukistettua. Onhan tämä nyt vielä hieman kaukainen haave, mutta ei ollenkaan mahdoton ajatus. Toisi varmasti omaan peliin paljon uusia elementtejä ja luottamus omaan pystyotteluun kasvaisi... "Eihän tää olekaan hei niin paha juttu!"