sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Hitaasti eteenpäin...

Matka kohti kisoja on sujunut kokolailla hyvin, vaikka ei täysin vaivattomasti. Maanantaina painiessani kaveri rysähti koko painollaan niskaani, josta kuuluikin komea rusahdus. Niska ja selkä olivatkin odotetusti melko jäykkiä seuraavat päivät, joten painin aika kevyesti, mutta nyt taas ollaan päästy kovan painin makuun takaisin. Tuntuu, että kunto on siellä missä sen pitääkin olla ja taitojakin tulee hitaasti, mutta varmasti lisää.

Painoa olen pikkuhiljaa tiputellut ja ollaankin päästy 104 kilosta siihen 102 kiloon... Kisoihin vielä 2 viikkoa aikaa, joten ei pitäisi olla mikään ongelma matsata -98,9 kiloisissa. Paino olisi kuitenkin hyvä saada melko lähelle tuota 99 kiloa ilman nesteiden tiputuksia, sillä lukkopainissakin nykyään punnitus tapahtuu hieman ennen ensimmäistä matsia, eli tankkaamaan ei ehdi... Nähtäväksi jää, miten homma tästä kehittyy...

Lauantaina olin hiomassa tekniikkaa Loimaalla Hannu "Mänsä" Männistön kanssa. Hyviä kikkoja on tullut keksittyä muiden kiusaksi!

Hannun kanssa mietittiin juttuja
Hannu ja meikäläinen
Paino: 102kg
Loppuun vielä kiitokset Tehoravinteelle, Ravintola Murinalle ja Vallox Oy:lle tuesta! Arvostan apuanne!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Let's Get Ready To Rumble

Terve taas!

Valmistautuminen lukkopainin Finnish Openeihin on alkanut hyvin. Paljon painia alla ja homma tuntuu luistavan suht hyvin, vaikka pieniä vammoja tässä on tullutkin.

Vaikka painikisoihin valmistaudunkin, niin vaparia on tullut otettua myös ihan kiitettävästi. Olen yrittänyt avittaa paria treenikaveria, jotka kisaavat eri vaparitapahtumissa. Hyvin menee ja uskon, että se näkyy lopputuloksessa!

Omat vaparimatsit ovat hetken jäissä, jotta saadaan painikisoja pois alta ja sitten ehkä taas lähden taistelemaan kehään/häkkiin. Tarkoitus on vielä matsata Brasilialaisessa Jiu-Jitsussakin tämän vuoden puolella. Kaikki nämä kokemukset kuitenkin palvelevat vapaaotteluharrastusta. Arvokkaita kisakokemuksia ja uusia taitoja tulee arsenaaliin roppakaupalla.

Tämän viikonlopun olen ottanut hyvin rauhassa, sillä kroppa alkoi näyttämään merkkejä väsymyksestä ja se näkyi treeneissäkin jo. En vain saanut mitään irti itsestäni ja kaikki tuntui todella väkinäiseltä... Ei hyvä ollenkaan!

Vaikka mieli tekikin painia, niin pakko on vain ottaa nämä pari päivää ihan iisisti ja lepäillä. Maanantaina taas sorvin ääreen! En malta odottaa!

Huh! Painoakin pitäisi vielä pudotella se 5 kiloa... Ei kiinnoistaisi yhtään, mutta pakko se on. Päivittelen tänne pian lisää kisoihin valmistautumisesta ja painonpudotuksesta....

-Pekka S.-